|
|
|
|
Lapin KäsikellotSuomessa harvinaiset soittimet otettiin käyttöön Lapissa, Rovaniemellä vuonna 2001. Silloinen Lapin Lauluveikkojen ja Lapin Ruskan taiteellinen johtaja Ene Lillepärk-Salmela perusti 10-12 -vuotiaiden lasten soitinyhtyeen, Lapin Lasten Käsikellot. Yhtye tuotti musiikkia kellosoittimilla, joita kutsutaan Choirchime:ksi. Soittimet tilattiin Yhdysvalloista, Malmark Inc. Ltd valmistajalta. Kellot olivat erittäin arvokkaita hankintakustannuksiltaan ja sen vuoksi yhtyeellä oli oma "kummiperhe" toiminnan alkuvaiheita tukemassa. Jokaisella kellolla oli oma kummi. Kaunisääniset soittimet, punaisella samettiliinalla verhoiltu esiintymispöytä ja siniset tyynyt sekä soittajien esiintymisasut valkoisine käsineineen olivat kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa. Yhtye saikin erittäin myönteisen vastaanoton yleisön taholta ja esiintymispyyntöjä tuli runsaasti erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Alkuvaiheiden jälkeen oli edessä uusien pronssista valettujen Handbell -käsikellojen hankinta. Sen mahdollisti kulttuuriavustukset sekä esiintymisistä saadut palkkiot. Soittajat kasvoivat lapsista nuoriksi, jolloin eteen tuli myös yhtyeen nimen muutos. Vuoden 2004 lokakuusta alkaen nimi on ollut: Lapin Käsikellot. Taiteellinen johtajamme Ene Lillepärk-Salmela kuoli vaikean sairauden murtamana Rovaniemellä 7.1.2005. Hän oli nuorille soittajille rakastettu äitihahmo, huolehti ja kannusti heitä kuin omia lapsiaan. Hän oli mukana musiikinteon lisäksi kaikissa toimintaan liittyvissä asioissa, aina asujen suunnittelua myöten. Ene Lillepärk-Salmelan jälkeen taiteellisena johtajana jatkaa Jukka Hakola. Yhtyeen perustamisesta alkaen on haaveena ollut esiintymismatka ulkomaille. Syksyllä 2005 haave toteutui konserttimatkana Unkarin ystävyyskaupunkeihin. Kiitämme kummeja: Matti Heikkilä LC Rovaniemi-Jyrhämä Arvo Salmela LC Rovaniemi-Lainas Lapin Lauluveikot ry LC Rovaniemi-Ounasvaara Lapin Ruska ry LC Kemijärvi Lapin Lauluveikkojen Laulusiskot Rova-kvartetti Ins.tsto Raimo Romppainen Oy Lapin Kullero Ky Jukka Vornanen Oy Pizzeria Mia Maria Kalottivälitys Oy Rovaniemen seurakunta Riitta ja Olli Aksovaara Rakennustoimisto Vilhunen Oy Kari Korpela Aino ja Matti Leinonen Rovaniemen I Apteekki Kaija ja Erkki Pasanen Aino, Janne ja Anssi Sarvi Silmäasema Roi Lauri Uusipaavalniemi Taide ja Kehystys Monalisa Samuli ja Raija Uusipaavalniemi Texmoda Oy Aino ja Lauri Vitikka Väri Laitinen Oy |
|
Lähetä osoitteeseen lapinkasikellot(at)lapinkasikellot.fi tätä sivustoa koskevia kysymyksiä ja kommentteja.
|